Ensimmäinen kahvikeikka

June 14th, 2018

Olin tekemässä ensimmäistä kahvikeikkaani. Paikkana oli kaverini työpaikka, Fraktio. Aloitin valmistelut viemällä aikaisempana päivänä tavarat paikan päälle. Täysi lista tavaroista myöhempänä.

Herätyskellon pragailun ja huonosti nukutun yön myötä heräsin hieman suunniteltua myöhempään kuuden jälkeen. Kovassa kiireessä onnistuin kuitenkin tuurittamaan bussin ja metron juuri oikeaan aikaan ja saavuin paikalle ajoissa. Työpaikkaesittelyn ja tavaroiden purkamisen jälkeen homma alkoikin missatun aamukahvin merkeissä. Valikoin paikalle Paulig Kulmassa vasta paahdettua Costa Ricalaista honey-menetelmällä prosessoitua kahvia sekä Giling Basah menetelmää käyttämällä tuotettua Indonesialaista makuelämystä. Aluksi mentiin Indonesialaisella, sillä aamu selvästikin kaipasi hieman ryhtiä, jota tästä kahvista kyllä löytyi. Menetelmänä korkattiin suuri Chemexi, joka osoittautuikin hyvin toimivaksi valinnaksi. Luonnollisesti grindistä sai tehdä hieman suurta tiiviistä filttereistä ja suuresta nestemäärästä johtuen. Tilavuus juomassa oli litran verran ja VST Toolsilla haettiin sopivaa reseptiä 1.3 TDS kohti kurottaen. Loppujen lopuksi TDS oli 1.4 luokkaa @ 93C vedellä lopputuloksen silti ollessa mainio.

Päivän mittaan kahveja keiteltiin pääsääntöisesti Chemexillä 1,2 litraankin asti sekä Phoenix 70 käyttäen. Muutama kerta lähdettiin pelaamaan sifonilla, joka onkin yksi suosikkimenetelmiäni. Tämä kerää aina ihmisiä ympärille ihmettelemään kahvimagiaa.

Rauhallisempina aikoina keittelin kuppi kerrallaan kalitalla ja v60 sekä muutaman vetäisyn otin myös aeropressillä. Kahveista pidettiin ja vastaanotto oli hyvä.

Geari mukana:

  • Sette 270W grinderi BURR terillä
  • Hario V60 härpäkkeitä
  • iso Chemex
  • Phoenix 70
  • Kalita Wave
  • Aeropress
  • Harion iso Sifoni
  • Refraktometri
  • Vaakoja
  • Brewistan pourover kannu
  • Baristan työkaluja !
  • eli sekoitustikkuja sun muita vastaavia

Comments powered by Talkyard.