SCA kisat

November 12th, 2018

Olin odottamassa työhaastattelijaani La Torrefazzionessa, jossa törmäsin Artisan Cafen Kaapoon. Juttelimme niitä-näitä ja yksi esiin nousseista teemoista oli tulevat SCA-kisat. Aikaisempana/tänä vuonna Vuoden Barista -kisaa ei kuulemma järjestetty osanottajien vähyyden vuoksi.

Olen hieman miettinyt kisaamista, siinä mielessä että joskus osallistuisin niihin. En ole vielä hetkeen pitänyt niitä ajankohtaisina, koen, että tarvitsen lisää kokemusta pärjätäkseni. Hetken pohdiskeltuani ja Kaapon vakuuteltua tulin kuitenkin siihen tulokseen, että voisin osallistua. Härkää sarvista ja ilmoittautumaan.

Kisoja on yhteensä viisi kappaletta. Vuoden barista, jossa käytännössä testataan, miten baristan rutiinit sujuvat: grinderin ja koneen käyttö, hygienia, työpisteen siistinä pitäminen, hyvän espressopohjaisen kahvin valmistus sekä asiakaspalvelu. Tässä kisassa pisteytetään kolme erilaista juomaa: single espresso, espressopohjainen maitojuoma sekä jokaisen itse valitsema nk. nimikkojuoma, johon tulee espressoa sekä osallistujan luovuutta. Alkoholia tässä ei saa käyttää.

Muut kisat ovat Brewers cup, Latte Art, Cupping sekä Coffee with Good Spirits. Näistä haastavimmalta vaikuttaa tuo jälkimmäisin, jossa on tarkoitus sekoitella viinaa ja kahvia keskenään hyvien juomien valmistamiseen ja käyttää todella paljon luovuutta. En ole mikään drinkkien tekijä, joten tämä maaliskuussa järjestettävä kisa tulee varmasti olemaan erittäin haastava.

Brewers cup koostuu kierroksesta, jossa kaikki valmistavat samasta kahvista omalla suodatinmenetelmällään kahvin ns. piilossa ja parhaimman makuiset kahvit pääsevät seuraavalle kierrokselle, jossa kisataan omavalintaisella kahvilla. Pisteitä saa kahvin lisäksi siitä, kuinka hyvin osaa kuvata kahvia makuprofiililtaan ja kuinka hyvin nämä osuvat tuomareiden maistamiin kuvailuihin. Sama teema toistuukin kaikissa muissa kisoissa, paitsi cuppingissa ja latte art kisassa.

Cupping en ole kovin hyvä, menen lähinnä maistelemaan kahveja ja katsomaan, miten homma sujuu. Idea kisassa siis valita kolmesta suht samanlaisesta kahvista aina poikkeava, kaksi valmistettua juomaa ovat samoja ja yksi on erilainen. Eniten oikeita vastauksia saanut voittaa. Latte Art kisassa parhaimman maitokuvion ja espressokanvaan tehnyt voittaa.

Huomasin, että kun kisoihin ilmoittautuu ja alkaa lukemaan sääntöjä, alkaa innostus kasvaa. Brewers ja Barista kisat ovat ensimmäisinä, helmikuussa, jonka jälkeen jatketaan alkoholikilpailulla. Latte Art ja Cupping saatan kirjoitella vielä myöhemmin.

Comments powered by Talkyard.